fbpx
Rentoutuminen metsässä

Pienelläkin muutoksella voi olla iso merkitys koko elämään ja työyhteisöön

TYHY-päivää suunniteltaessa kannattaa miettiä, mitä työyhteisö haluaa päivältä. Onko se rentoutumista? Yhteishengen vahvistamista? Hyvää mieltä ja keskustelua? Kuntotestausta?

Elämänlaatua lisäävät tekijät koostuvat pienistä asioista, joita ei aina edes tiedosta. Metsäpolku-paketit antavat keinoja, joiden avulla esimerkiksi rentoutuminen ja nukkuminen on helpompaa.

Metsäpolku-paketit kehittänyt fysioterapeutti ja työnohjaaja Maija-Liisa Halonen kertoo, että vaikka Metsäpolku-paketit kestävät muutaman tunnin, jo tuo aika voi olla ratkaisevaa.

– Jos Metsäpolku-retkeltä omaksuu elämäänsä yhdenkin asian, sillä voi olla iso merkitys omaan elämään ja työyhteisöön. Opimme metsäpolulla esimerkiksi erilaisia hengitystekniikoita, joiden avulla rentoutuu ja saa helpommin unen päästä kiinni. Kun näitä harjoitteita tuo omaan arkeensa, elämä voi muuttua merkittävästi.

Uupuneita ihmisiä ei kannata laittaa kuntotestiin

Maija-Liisa kohtaa työssään erilaisia ihmisiä niin fysioterapeuttina kuin työnohjaajanakin. Hänen mukaansa yksi isoimmista työelämän haasteista on tällä hetkellä rentoutuminen – tarkemmin sanottuna rentoutumisen puute.

– Ihmisiltä on kadonnut tunne siitä, millaista on, kun keho on rentoutunut. Halutaan neuvoja siihen, miten oman kehon saa rentoutettua ja ihminen saa paremmat yöunet.

TYHY-päivinä työporukat suuntaavat usein kuntotestauksiin. Kannattaa kuitenkin harkita tarkkaan, onko se ainoa oikea vaihtoehto.

– Uupuneita ihmisiä ei kannata laittaa kuntotestiin, sillä se voi lannistaa entisestään. Metsässä kävely, yhdessäoloa ja yhteiset, ammattilaisen ohjauksella käydyt keskustelut, voivat antaa ihmiselle kipinän oman arjen muuttamiseen.

Maija-Liisa korostaa myös, että fyysinen kunto ei kerro paljon työkunnosta.

– Ihminen voi olla viimeisen päälle treenattu, mutta aivot burnoutissa. Aivokapasiteetti ei pysty ottamaan uutta tietoa vastaan ilman rentoutumista. Metsäpolku-paketeissa testataan vain sitä, kuinka rentoutuneeksi tuntee itsensä ennen retkeä ja sen jälkeen.

Hengitys- ja venyttelyharjoituksia omaan arkeen

Metsäpolulla pysähdytään tekemään hengitysharjoituksia, jotka on helppo viedä omaan arkeen. Halutessaan ryhmä saa harjoitukset kirjallisena mukaan kotiin.

– Harjoittelemme syvähengitystä, kylkihengitystä ja haemme rentoutusta metsän ääniä kuuntelemalla. Lisäksi venyttelemme ja poistamme kireyksiä kehosta. Opimme huomaamaan, mikä ero on jännittyneellä ja rentoutuneella keholla. Näitä taitoja voi hyödyntää, kun haluaa rentoutua vaikka lounastauolla tai illalla ennen nukkumaanmenoa.

Myös Metsäpolku-pakettien sisällöt ovat erilaisia ja ne räätälöidään työyhteisöjen mukaan. Reporankana metsässä -paketti on hyvä peruspaketti kaikenlaisille työyhteisöille.  Jykevänä niin kuin metsä -paketti sisältää kovempaa treeniä ja sykkeenkohotusta. Tässä paketissa nostatetaan sykettä ja tutkitaan rasituksesta palautumista. Paketissa saa ohjeita myös siihen, miten venyttely sovitetaan kovaan treeniin ja miten se kannattaa ajoittaa. Kevyimmässä paketissa, Luovasti luonnossa, keskitytään luonnossa kulkemiseen ja nautiskeluun kuntotasosta riippumatta.

Lue lisää paketeista ja niiden sisällöstä.

FixHalonen reporankana


Esimerkkejä metsäpolulla tehtävistä harjoitteista:

  • Syvähengitys
  • Kylkihengitys
  • Hengittäminen rappusittain
  • Rentoutuminen metsän ääniä kuuntelemalla
  • Skannausharjoittelu
  • Venyttelytekniikat, kuten syvävenytys ja pumppaava venytys
  • Venyttelyn ajoittaminen ja suhteuttaminen treeniin
  • Kävelytekniikat ja painopisteet.

Miksi rentoutuminen on tärkeää?

  • Jos ihminen ei rentoudu, kehon stressihormonitaso kasvaa.
  • Stressi vähentää hyvien hormonien tuotantoa, kuten adrenaliinia, morfiinia ja endorfiinia. Tämän vuoksi ihminen muuttuu negatiiviseksi stressaantuessaan.
  • Tutkimuksien mukaan liikunta lisää positiivisten hormonien tuotantoa.
  • Positiiviset hormonit auttavat myös kivunsietokykyyn. Vaikka ihmisellä olisi vaivoja, hänen kannattaa silti liikkua hänelle sopivalla tavalla.